Erityisherkkä matkailee
Ajatuksia matkustamiseen, kuormittumiseen ja erityisherkkyyteen liittyen
ERITYISHERKKYYS
Kirjoittelin extempore postauksen somessa kesälomareissuni yhteydessä: Ihana reissu, iso kuormitus
"Perheloman viimeinen kokonainen päivä. Paljon kävelyä, seikkailua, hälinää, ihmisiä, kauneutta, elämyksiä, makuja, iloa,naurua, kuumaa ja väsymystä. Eli perus hsp-matkailua. Rakastan matkustamista! 2019 tehtiin puolison/perheen kanssa neljä pidempää ulkomaanreissua, kaikki ihania.
Olen kuitenkin jo oppinut itsestäni reissaajana. Onneksi myös perheeni ja erityisesti ihana puolisoni. Lähden mielelläni matkaan silloin kun olen virkeimmilläni eli aamulla. Tiedän että esimerkiksi lämpötila vaikuttaa minuun paljon. Samoin jos en huolehdi säännöllisestä syömisestä/juomisesta. Äiti on se,joka haluaa istahtaa alas rauhallisessa paikassa tauolle. Ja se joka saattaa haluta hetkeksi huoneeseen hiljaisuuteen. Nukkua riittävästi. Ja jonka on kuunneltava itseään. Tätä toivottavasti oppivat myös lapset.
Mitä seuraa jos menee kokoajan yli rajojen? 2019 Rooma klo 21 lähtevä lento, päivän lämpötila ollut 33. Lentokenttä suuri. Tähkän (olen suuri fani) Revohka bändin bongasin odottamassa samalle lennolle. Lentokenttä oli valtava ja olimme olleet sielläkin jo tunteja. Kuuma. Aloin itkemään. Kerrassaan tuntui että en voi mennä enää lentokoneeseen sisälle kolmeksi tunniksi pääsemättä ulos. Puolisoni huokaili ja silitteli. No, tulin siis kyllä reissusta kotiin! Matka meni lopulta hyvin. 10päivää ja 4 kaupunkia upeita kohteita, olin vaan siis aivan loppu kun kotiin lähtö läheni.
Nyt kirjoitan Tukholman satamasta. Ei vastamelukuulokkeita mukana. Istuimme alas, viileää onneksi. Siirrän keskittymistä kaikesta ympäröivästä tähän kirjoittamiseen. Kuormitus helpottuu jo. Edessä vielä buffaruuhka ja Taxfree, mutta pienikin tällainen rentoutuminen välissä ja ilta sujuu.
Oman taistele ja pakene -tilan hallinta on tärkeää. Se lähtee siitä että ymmärtää itseään ja kuuntelee omaa kuormittumistaan. Ja tarvittaessa on joku johon voi tukeutua - voin sanoa tiukassa tilanteessa puolisolleni, että nyt sä vaan huolehdit mut paikasta A paikkaan B.
Mites muut herkkikset,millaisia matkustelijoita olette? PS. Huomenna oma metsä ja hiljaisuus, koti"
Sain paljon ihania kommentteja ja muita kanssani samanlaisia tuntemuksia kokevia yhteydenottoja toisilta herkiltä reissaajilta. Jäin pohtimaan millaisia MUST-HAVE -pakkailuja teillä on mukana reissuja varten? Itse raahaan mielelläni mukana omaa hyvää tyynyä, mutta ulkomaille sitä ei tule otettua mukaan. Uni-/silmälaput täytyy vähintäänkin olla. Rakkolaastarit, vesipullo, mielellään ne vastamelukuulokkeet ja huolehdin aina siitä, että kannan jotain sellaista syötävää mukanani, että saan tasapainotettua verensokerit kun väsymys alkaa tulla.
Yritän välttää myös tolkutonta kahvin lipittämistä, mieluummin tunnistan ajoissa alkavaa väsähtämistä, kuin että tsemppaan pelkällä kofeiinilla. Alkoholin käyttö on hyvin vähäistä tai olematonta reissuissa. Se ei muutenkaan ole keinoni turruttaa tuntemuksiani ja mahdollisia krapulan kaltaisia olotilavaihteluita en kaipaa kaiken muun lisäksi reissuseuraksi. Mukaviin vaatteisiin ja kenkiin panostan sekä tietysti kaikki rakkolaastariapupakkaukset kulkee mukana. Kun tykkää kävellä ja kierrellä paljon, se on mukavaa tehdä sopivasti pukeutuneena ja kivuttomasti kulkien.
Mitä kaikkea teille tulee mieleen? Voitte laittaa somen puolella yksityisviestiä tai sähköpostia suoraan mira(at)eloaherkkyydella.fi Katsotaan jos tulee paljon hyviä vinkkejä MUST-HAVE -reissaajan pakkauslistaan niin kokoan siitä postauksen!
Nautitaan lomista, matkoista ja elämästä!
Mira, Eloa Herkkyydellä
#erityisherkkyys #kuormittuminen #matkustelu #reissaaja #reissujajaelämyksiä #loma #kuormitus #erityisherkät #erityisherkkänainen #hsp #erityisherkkäelämäni
ERITYISHERKKYYTEEN LIITTYVÄT PALVELUT JA TUOTTEET
Elinvoimainen erityisherkkä - digitaalinen hyvinvointiharjoite
Erityisherkkänä elinvoimainen - digitaalisten harjoitteiden ja terapeuttisen keskustelutuen palvelupaketti
Ps. Oletko HSP Suomi ry:n jäsen? Katso yhdistyksen jäsensivuilta heidän kanssaan sopimani jäsenetu, jonka pystyt hyödyntämään yllä oleviin tuotteisiin!