Kalenterini konmaritus

Kun yhteen suuntaan kumartaa niin toiseen suuntaan pyllistää. Ethän pyllistä omille tarpeillesi?

AJANKÄYTÖN KONMARITUS

Mira, Eloa Herkkyydellä

2/3/2022

Mitä ajankäytön konmaritus tarkoittaa?

Konmaritus on tuttu termi kodin järjestelyyn ja tavaroiden vähentämiseen liittyen. Konmaritus on Marie Kondon kehittämä ja siinä ajatellaan että voimme luopua itselle tarpeettomiksi jääneistä tavaroista ja antaa niille uuden elämän kierrossa. Konmarituksessa ihastuin sen näkemykseen siitä että tavarat kohdataan ja käsitellään. Mielestäni tämä toimii erinomaisesti ajankäytönhallintaan. On helpompaa tehdä muutoksia ajankäyttöön kun pysähtyy sen äärelle tietoisesti ja avoimesti, tästä hetkestä käsin.
Itse konmarittelen ajankäyttöäni nykyään melko säännöllisesti. Erityisesti silloin kun tiedän että elämäntilanteet tulevat muuttumaan. Siinä vaiheessa käyn läpi omaa ajanhallintaa jo ennaltaehkäisevästä näkökulmasta. Ennaltaehkäisevästä? Tarkoitan sillä, että jos jatkuvasti vain lisää asioita kalenteriin, lisää velvoitteita, lisää tekemistä, mistään ei kuitenkaan tule aikaa lisää. Tällaisia jaksoja voi tietysti toisinaan olla, mutta silloinkin se on tiedostettua. Ei ole loputonta kiitotietä joka jatkuu ja jatkuu, mutta päätettä ei ole näkyvissä. Nykyään annan elämäntilanteen muutoksille aikaa. Raivaan konkreettisesti muuta pois kalenterista. Keho ja mieli pystyvät palautumaan, enkä tunne oloani niin stressaantuneeksi, kuin aiemmin elämässäni.
Jokunen vuosi sitten elämä oli melkoista haipakkaa, sellaista mitä varmaan monessa pienten lasten perheessä. Perhe-elämän lisäksi opiskelin, tein keikkatöitä ja paahdoin eteenpäin. Siitä meni jokunen vuosi eteenpäin. Tilanteet olivat muuttuneet paljonkin, mutta ajankäytössä olin edelleen kiitotiellä. Olin yksinhuoltaja, kokopäivätyössä ja keikkatyössä, käsittelin edelleen isoja elämässäni tapahtuneita muutoksia ja samalla yritin luoda totutella uuteen elämäntilanteeseen. Arki oli usein sellaista että heräsin aamulla 5.30 ja illalla rauhoituin istumaan siellä 21 maissa. Olin jo todella väsynyt eikä omaa aikaakaan juuri jäänyt.
Olin myös erittäin reaktiivinen toisten tarpeille. En kehdannut kieltäytyä jos ystäväni pyysivät minua kylään tai lähtemään jonnekin. Tai jos kehtasin, koin siitä valtavaa syyllisyyttä. Suoraan sanottua ajankäyttöni oli lähes täysin ulkoa päin ohjautuvaa. Täysi kalenteri merkitsi kai samaa kuin oma arvoni. Eikä minulla ollut mitään tietoa itsestäni, mikä on minulle luontaisin tapa palautua. Lisäksi olen erityisherkkä, mutta tullut siitä paremmin tietoiseksi vasta viimeisen 4-5 vuoden sisällä. Voitte varmaan kuvitella kuinka hyvin tämä yhtälö toimi?
Kun viimein pysähdyin, se tuntui aluksi aivan kammottavalta. Jälkikäteen ajattelen, että olisinpa pysähtynyt aiemmin. Ja useammin. Ja kuunnellut todella itseäni ja tarpeitani jokaisen pysähtymisen kohdalla. Siitä alkoi todellinen työskentely takaisin itseni puolelle. Ajankäytöllä oli tässä erittäin iso merkitys. Ja tulee myös jatkossa olemaan.
Tuon lauseen olen kuullut työssäni useasti myös asiakkailta “Olisinpa pysähtynyt aiemmin”. Monesti pysähtyminen tulee vasta pakon edessä, esimerkiksi fyysisen tai psyykkisen sairastumisen kautta. Silloin ei ole vaihtoehtoja, kuin rehellisesti pysähtyä tilanteen äärelle ja tutkia sitä avoimesti. Kysyn usein, onko sinulla itsellesi tilaa omassa elämässäsi?
Hyvinvointiharjoitteet -joka Ajankäytön konmarituskin on - koostuvat useista osioista. Harjoitteet eivät tule kertaistumalla tehdyksi vaan ne tukevat pitkäjänteistä prosessinomaista työskentelyä itsesi ja oman hyvinvointisi äärellä. Harjoitteen mukana on kysymyksiä, jotka ohjaavat prosessia eteenpäin sekä mittareita, joiden tarkoituksena on konkretisoida sinulle omia tuntemuksia ja tarpeita. Mittareiden avulla pystyt myös palata taaksepäin ja konkreettisesti verrata miten ajankäytön konmarittaminen on sinua auttanut.
Elämme ajassa joka ei säästele meitä. Luemme sitä uutisista päivittäin. Itse lähentelen neljääkymmentä ja juuri ikäiseni, erityisesti naiset, kokevat paljon hyvinvoinnin haasteita. Olisiko yksi juuritekijä ajankäytössä? Vaatimusten ja palautumisen välinen suhde ei ole tasapainossa ja tilaa omien tarpeiden kuulemiselle ei jää.
Kulttuurissamme korostetaan suorittamisen, tekemisen ja saavuttamiseen liittyviä arvoja, mutta siinä jää herkästi inhimillisyys jalkoihin. Jokaisen hyvinvoinnilla on rajat ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen liittyviä tarpeita. Jos näitä jatkuvasti venytetään tai siirretään sivuun, ei lopputulos voi ollakaan muuta kuin mitä nyt uutisista luemme. Uupumusoireita, masennusta, ahdistusoireita, univaikeuksia, infektiokierteitä, kiputiloja .. ja kaikkea millä kehomme yrittää hälyttää meitä pysähtymään. Tämä on hyvin yleistä, eikä siinä ole mitään hävettävää. Mutta pysähdy kuulemaan kehoasi, vaikka mielesi vielä laukkaa pitkin ajankäytön kiitotietä.

AJANHALLINTAAN, AJANKÄYTTÖÖN, ARVOJESI MUKAISEEN JA OMANNÄKÖISEEN ELÄMÄÄN SINUT JOHDATTAA

Ajankäytön konmaritus - digitaalinen hyvinvointiharjoite.

Jos kaipaat tukea ajanhallinnan ja uudenlaisen arjen rakentamisessa, siihen saat apua mm. Herkällä Korvalla -vastaanotolla, myös etäyhteydellä.

rentoutuminen, hyvinvointi, palautuminen, ajankäytönkonmaritus, ajanhallinta
rentoutuminen, hyvinvointi, palautuminen, ajankäytönkonmaritus, ajanhallinta