Joulu on kiitoksen ja hiljentymisen aikaa
Ikääntyneiden muistaminen yhteistyökumppanien nimissä
MUITA AJATUKSIA
Joulumieli hiipi itsellenikin eilen, kun sain tonttuilla yritykseni ja yhteistyökumppanien asialla. Paikallisen Ikähelpin kautta tuntematon mummu ja vaari saivat kuusen alle pienet paketit. Tuntui mukavalta pystyä lahjoittamaan pientä iloa ikääntyneen jouluun. Jään myös ilolla odottamaan tulevia Elämäni Tarina -puheluita, joihin paketeissa oli lahjakortit.
Kiitos yhteistyökumppaneille! Kun perustin Eloa Herkkyydellä yritystäni, mietin millaisia arvoja haluan edustaa ja miten ne siirtyvät käytäntöön. Halusin että yritys ottaa toiminnassaan huomioon yhteisön ja ympäristön. Silloin tein päätöksen, että joulumuistamiset lahjoitetaan paikalliseen ruoka-apuun tai muulla tavalla yhteisön hyväksi.
Kuten isot ja hienot asiat yleensä, Eloa Herkkyydelläkään ei ole yksin minun aikaansaannosta. Sain tehdä tänä vuonna yhteistyötä kahden tahon kanssa, jotka olivat suuri taustatuki yrityksen toiminnalle. Tarja Kekäläinen TarjaTalks Oy:sta on yritysvalmentajani. Onnekas on tuore yrittäjä, jolla on konkari rinnalla. Viikoittain luotsasimme yhdessä yritystä eteenpäin. Rasmus Kärkkäinen Roak Agency Oy:sta on digitukeni. Yrityksen vuoksi sain ottaa melkoisen digiloikan henkilökohtaisesti. Tarvitsin kuitenkin paljon apua näiden asioiden kanssa ja Rasmuksen avulla saatiin digihaasteet ratkottua. Palvelu oli aina ystävällistä ja reagointi nopeaa. Kiitän lämmöllä molempia yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta.
Seuraavat pari viikkoa ajattelin nauttia jouluruuista ja tehdä remppaa, ottaa etäisyyttä työasioihin. Tammikuussa arvotaan Kasvusta kukoistukseen -kampanjan molemmat palkinnot heti 3.1 ja kaikenlaista mielenkiintoista olen teille suunnitellut kevääksi.
Kiitos että olet mukana tällä matkalla, toivon sinulle lepoa ja palautumista jouluun!
Mira

