Vieraskynä: Ajankäytön konmaritus

Kesäkuun yhteistyökumppani pohtii Ajankäytön konmaritus -harjoitteen herättämiä ajatuksia ja tunteita

AJANKÄYTÖN KONMARITUS

@sirjatanskanen

6/26/2022

Oman väsymykseni vuoksi olen jo useampaan otteeseen elämässäni joutunut pysähtymään pohtimaan sitä, mihin aikani oikein kuluu. Kalenteri täyttyy herkästi erilaisista velvotteista, kutsuista ja sellaisesta tekemisestä, josta ei oikeastaan edes niin välitä. Välillä olisikin hyvä kysyä, käytätkö aikaasi siihen, mikä on siulle oikeasti tärkeää? Ja sitä, mikä sitten on sinulle oikeasti tärkeää?

Pohdinnan tueksi sain kokeiltavaksi Eloa Herkkyydellä -yrityksen harjoitteen nimeltään Ajankäytön konmaritus, jossa pysähdytään pohtimaan omaa ajankäyttöä kokonaisvaltaisesti eri osa-alueiden kautta. Pakko heti alkuun todeta, että innostuin jo harjoitteen nimestä, sillä ajankäyttöni jos mikä kaipaa nimenomaan konmarittamista. Haluan saada kalenteristani pois ne tekijät, jotka eivät tuota minulle iloa. Okei, kaikkea sellaista sieltä ei valitettavasti saa pois – joskus vain on käytävä hammaslääkärissäkin ja kuskattava lapsia lääkäriin.

Tunnustan olevani juuri se henkilö, jolle kasaantuu päivään mitä epämääräisempiä tehtäviä, muiden vaatimuksia ja ehdotuksia – ja ennenkuin huomaankaan, olen ärtynyt ja tyytymätön, enkä edes ymmärrä miksi. Kuulostaako yhtään tutulta? Ajankäytön konmaritus -harjoite aloitetaan tarkkailulla ja havahtumisella, jolloin käydään läpi mistä tämänhetkinen ajankäyttö todella koostuu.

Omia turhauttavia aikasyöppöjäni ovat esimerkiksi energiaa vievät ihmiset, turha jatkuva siivoaminen (eihän siistiä ole kuin sekunti) ja erityisesti kaikki ylimääräiset viestit ja turha selailu. Oletko muuten koskaan pohtinut, kuinka paljon aikaa menee esimerkiksi turhien uutiskirjeiden availuun tai poistamiseen. Kuinka paljon aikaa kuluu tavaroiden siirtelemiseen, myymiseen, ostamiseen ja putsaamiseen? Tai kuinka paljon aikaa vie niiden ihmisten elämien seuraaminen, jotka eivät sinua oikeastaan edes millään lailla kiinnosta? Puhumattakaan turhien asioiden murehtimisesta ja vatvomisesta? Kuinka paljon vapautuisi aikaa kun luopuisi kaikesta turhasta?

Toinen ajankäytön ongelmani on se, että haluaisin edistää miljoonaa asiaa yhtä aikaa. Samaan aikaan pitäisi edetä uralla, oppia uutta, tehdä elämäntaparemontti ja voida paremmin, aloittaa uusia harrastuksia ja kehittyä niissä, opiskella, hoitaa koti, viettää lapsivapaata ja muistaa käydä kaikkien ystävien luona. Kuitenkin meillä on käytössämme vain rajallinen määrä tunteja päivässä ja myös rajallinen määrä energiaa jokaiseen päivään. Tuntuu, että tämän päivän vitsaus on se, että joka paikasta tulee kaikkea uutta ja kivaa mitä myös haluaisi tehdä ja kokea – ja samalla hoitaa tehokkaasti kaikki vanhatkin velvollisuudet. Ajankäytön suhteen on tehtävä kuitenkin valintoja ja arvotettavat ensisijaiseksi ne asiat, jotka kokee tärkeimmäksi.

Ajankäytön konmaritus -harjoitteessa puhutaan hyvää asiaa myös syklisyyden huomioonottamisesta. Näen tämän tietynlaisena jaksottamisena, jota haluaisin muistaa hyödyntää omassa elämässäni. Harjoitteessa muistutetaan hyvin siitä, ettemme voi saada esimerkiksi talvea ja kesää yhtä aikaa. Aikansa ja paikkansa kaikelle. On hyvä pohtia, mitkä ovat juuri nyt niitä asioita, jotka ovat kalenterissa ja myös sitä, onko kalenterissa joustonvaraa yllättäville tilanteille. Erityisesti lasten sairastumiset ovat tällä hetkellä tilanteita, jotka itsellä muovaavat useinkin kalenteria uusiksi. Toisaalta haluaisin opetella miettimään, mitä sieltä kalenterista laittaa pois yllättävissä tilanteissa. En esimerkiksi haluaisi, että se on joka kerta oma hyvinvointini, mistä joustetaan.

Harjoitteen pohjalta olen päässyt laatimaan itselleni yksilöllisen unelmien ajankäytön mallia, mikä ottaa huomioon juuri omat voimavarani ja elämäntilanteeni. Tämä tuli itselleni juuri oikeaan saumaan, sillä olen vasta rakentamassa uudenlaista tasapainoista arkea uuvuttavan ajanjakson jälkeen. Mallin rakentaminen on hidasta ja etenen kokeile ja muokkaa -taktiikalla. Ajankäytön konmaritus onkin melko suuri kokonaisuus ja siihen on hyvä varata aikaa ja tilaa unelmien ajankäytön muovautumiselle. Olen itse mennyt eteenpäin pienen askelin ja jättänyt aikaa tarkkailulle ja testaamiselle – kuinka laatimani malli pitää elämän myllerryksessä.

Pohdittavaksi

  • Kuluuko aikasi johonkin, muttet edes tiedä mihin?

  • Koetko tyytymättömyyttä, kiireen tunnetta tai merkityksettömyyttä siitä mitä teet?

  • Olisiko siulle hyötyä konmarittaa ajankäyttösi?

Sirja Tanskanen - vaikuttaja, bloggaaja. Löydät hänen Iloa ja itsensä kehittämistä blogin täältä.

TUOTE, JOSTA SIRJA KIRJOITTAA

Ajankäytön konmaritus - digitaalinen hyvinvointiharjoite

Rohkeutta Sinulle lähteä rakentamaan omannäköistä elämää ja hyvinvointia!

Sirja Tanskanen, vaikuttaja, bloggaaja, ajankäytön konmaritus, ajanhallinta, stressi, elämänmuutos, Sirja Tanskanen, vaikuttaja, bloggaaja, ajankäytön konmaritus, ajanhallinta, stressi, elämänmuutos,